Paavo Arhinmäki meni naimisiin

Semmoinen iso *facepalm* tähän.

Avioliittohan on sellainen rituaalinen noitameno, jossa kahden ihmisen elämät sidotaan symbolisesti yhteen. Se on ihan romanttinen juttu jos sellaisesta tykkää ja tietenkin jos uskoo noitamenolla olevan merkitystä, niin varmasti siitä kovasti löytääkin merkitystä ja syvyyttäkin. Sillä lailla rituaalitaikuus yleensä toimii*. Nykyaikana, etenkin tuollaisessa Arhinmäen työväentalovihkimistapauksessa, siitä on karsittu paljon sitä rituaalihörhelöä pois, mutta kyseessä on kuitenkin sama asia: Kaksi ihmistä, jotka haluavat elää elämänsä yhdessä, sitoutuvat lupauksin toisiinsa. Oletettavasti siksi, että aidosti niin haluavat tehdä.

Arhinmäki sen sijaan on asunut avoliitossa vuosia ja päättää, että oikea hetki naimisiinmenolle on selvästi kesken vaalikampanjan. Kuten ylläolevasta voi ehkä päätellä, en pidä avioliittoa juuri minään, joten sinällään aivan sama. Kuitenkin jos ihminen menee naimisiin, niin sen ihmisen luulisi silloin antavan avioliitolle edes jotain arvoa. Siis avioliitolle itselleen parisuhteen vahvistamismuotona. Jos nyt kerran mennään naimisiin, niin mennään naimisiin siksi, että sillä on parisuhteen osapuolille merkitystä. Eikä siksi, että sillä saa irtopisteitä jossain vitun presidentinvaalissa.

En usko hetkeäkään, että kyseessä on mitään muuta kuin kampanjateatteria. Onneksi olkoon ja silleen, mutta jos Arhinmäki vaimoineen on ihan oikeasti halunnut mennä naimisiin, niin olisi mennyt vuosi sitten tai vaalien jälkeen. Nyt se antaa vaikutelman tyypistä, joka tekee mitä vain poliittisten pisteiden toivossa. Se ikään kuin huutaa "Olen laskelmoiva poliitikko ensin, ihminen sitten". Niille äänestäjille, joille avioliitolla on arvoa, toiminta näyttää siltä, että Arhinmäki käyttää tärkeää asiaa jalustana. Meille, joille sillä ei ole arvoa, toiminta näyttää muuten vain harkitulta kansaa nuoleskelevalta teeskentelyltä. Ne pari mummoa ja pappaa, jotka ovat olleet huolissaan synnissä elämisestä, eivätkä pysty näkemään vaaliavioliitossa mitään säälimättömän kyynistä, ovat sitten varmaan vaivan arvoisia ääniä. Homoliittojen vastustajat usein valittavat homoliittojen alentavan avioliiton kuviteltua "arvoa". Vaikka homopari menisi naimisiin joulupäivänä tuomiokirkossa alasti hepit juhlatanassa kiiluen, se ei vähentäisi avioliiton arvoa niin paljon kuin näin räikeän laskelmoivasti ajoitettu opportunismi.

Olen tässä ollut vähän kolmen vaiheilla äänestänkö Arhinmäkeä, Haavistoa vai Benedictus XIV:tta. Olen yleensä sen verran vasemmalla, että Arhinmäki periaatteessa oli valintani, mutta tämmöinen kansan perseennuolenta-populismi vei senkin maun tyypistä mitä hyvitysmaksu-idiotismi ei vielä ehtinyt viemään. Ei pitäisi äänestää mielikuvan perusteella, mutta kun kolmen tasapäisen ehdokkaan välillä yksi hoitaa mielikuvansa vinoon, niin minkäs teet.

Olen jäänyt nyt siis pallottelemaan Haaviston ja Benedictus XIV:n hyviä ja huonoja puolia. Haaviston puolesta eniten puhuu se, että valinta vituttaisi eniten kaikkein pahimpia idiootteja just niistä kaikkein typerimmistä syistä (luonnonsuojelija-aktivisti-homo! paetkaa!) ja mies on tuntunut puhuvan ihan asiaakin, mikä tietty on ihan kiva juttu kun jotain päättäjää ollaan valitsemassa. Negatiivisena puolena Haavisto on maan munattomimman puolueen ehdokas. Benedictus XIV:n meriitteinä sen sijaan on pedofiilipappien tekosien peittely, ehkäisyn ja rock-musiikin vastustus sekä Hitler Jugend-jäsenyys. Toisaalta se on myös uskovainen, joten kaikki ei ole positiivista siinäkään miehessä.

Hankala valinta. Tai olisi, jos presidentillä viralla olisi minkään valtakunnan merkitystä.

---
*Kun sanon toimii, tarkoitan että toimii. Naimisiinmenneet ovat kovin herkkiä hermostumaan kun naimisiinmenoa vähän leppoisasti halveeraa. Se johtuu juuri siitä, että ihmiset aidosti uskovat olevansa sidottuja jotenkin pyhästi toisiinsa ja tuntuu pahalta jos joku ei ota sitä tosissaan. Huolimatta siitä, ettei kenenkään ulkopuolisen mielipide millään lailla heikennä parin sitoumusta. Tai sitten jos eivät uskokaan, niin pelkäävät tehneensä jonkun elämää ratkaisevasti muuttavan päätöksen, josta ei pääse irti ja ahistaa kun joku pitää sitä triviaalina leikkimisenä. Huolimatta siitä, että avioeron saa suurin piirtein pieraisemalla. 


Joten painotettakoon nyt etten halua mitenkään dissata naimisiinmenoa täytenä hölynpölynä. Onhan se sitäkin, mutta vain minun mielestäni. Jonkun muun kohdalla ei välttämättä. Se kun on täysin jokaisen ihmisen henkilökohtainen asia miten vakavasti sen rituaalin ottaa ja miten vahvasti siihen uskoo. Jos johonkin oikein kovasti ja aidosti uskoo, se muuttaa kyllä tapaa millä ihminen maailman näkee ja miten siinä maailmassa toimii, joten ei se ihmisen tasolla merkityksetöntä ole (yhteiskunnan ja maailman näkökulmasta sitten ihan eri juttu). Sen sijaan jos naimisiinmenon jälkeen ei edes toinen ihminen parista usko, että on nyt jotenkin merkittävästi vahvemmin sitoutunut... noh, sitten se oli tyhjänpäiväistä pintapuolista teatteria.