tiistai, tammikuu 24, 2012
Antakaa niitten olla
Ilokseni ja viihteekseni huomasin, kuinka näköjään näin Haaviston menestyksen myötä on taas jokainen pieni homofoobikko kuullut luonnon kutsun ja nilkuttanut luolastaan monitorin valoon sosiaaliseen mediaan kertomaan miten se nyt on niin epäsoveliasta olla homoseksuelli vastuutehtävissä. Välillä rationalisoimalla, nykyisen naispresidentin sopivasti unohtaen, ulkopolitiikan ongelmista ja puolustusvoimien ylipäällikön tehtävistä tai sitten käyttäen muita yhtä hyvin harkittuja argumentteja kuten "onhan se noloo". Yleisimmin kuitenkin lähinnä todeten, että "vitun homoooo muna perseessäää höhöhöhö". Tämä siis täysikäisiltä, ei edes kovin nuorilta, ihmisiltä. Omalla nimellä. Internet on tosiaan muuttunut nuoruudenpäivistään.
Haaviston kannattajat ja muut muuten vain yläasteelta ulos kasvaneet sitten käsittelevät suvaitsevaisuuspäissään näitä paviaaneja kuin ne olisivat muka ajattelukykyisiä aikuisia ja yrittävät keskustella asiasta. Koska niin Pekka tekisi tai jotain.
Tulkaa hei pois sieltä. Älkää viittikö kiusata. Ihan oikeesti hei.
Antakaa niiden riehua se energiansa, ne on vain yliväsyneitä kun eivät ole saaneet päiväuniaan ja siksi vähän ärtsyjä nyt. Kyllä ne siitä sitten puhdin loputtua kömpivät takaisin luolaansa nukkumaan ihan sovinnolla.
Nimittäin jos ihmisellä on ongelmana "vittu minnuu hävettää jos on homo presidenttinä", niin se ongelma ei lähde väittelemällä* vaan jonkin sortin terapialla. Mikään valtuutettu psykiatrihan minä en ole, mutta näin kaupunkilaisjärjellä ajatellen mitään radikaalia ratkaisua tuollaisen herkän lapsenmielen hoitamiseen ei tulisi käyttää, ettei romahda koko laitos. Tällaiseen homopresidenttifobiaan suosittelisin lempeämmäksi rohdoksi vähintään kuuden vuoden siedätyshoitoa.
---
Toisaalla idiootit ovat olleet koolla oikein toimikunnassa: Toimikunta: Tuomioistuimille oikeus estää pääsy piraattisivuille.
Tekijänoikeustoimikunnan kokoonpanoa ei luonnollisesti kerrota, ikään kuin se ei liittyisi asiaan, mutta täältä se selviää.
Tekijänoikeuksien haltijoiden puolelta suoraan on edustaja kaikilta näiltä: Gramex, Journalistiliitto, Teatteri- ja Mediatyöntekijät, Kirjailijaliitto, WSOY, MTV Media, Yleisradio, Teosto ja Musiikkojenliitto. Lisäksi mukana olleilla lakitoimistoilla, ehkä EK:llakin, luulisi olevan intressiä kannustaa tällaisia ehdotuksia.
Tietoliikennealaa edustaa FiCom ry. Yksin.
Asiantuntijoita on kuultu. Muttei kuunneltu.
---
*Kun nyt mietin niin ainoa väittely mikä siihen voisi tuurilla tepsiä, olisi sellainen kyselyikäisen ikuinen "miksi?"-jankutus. Jos tyyppi lähtisi siihen mukaan, niin se voisi vahingossa saada sen verran näkemystä omiin motiiveihinsa, että tajuaisi haastaa ne.
Tunnisteet:
Ei näin,
Havaintoja,
Mustavalkoiset ajatukset harmaassa maailmassa,
Uutisia
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommenttia:
Lisäksi mukana olleilla lakitoimistoilla, ehkä EK:llakin, luulisi olevan intressiä kannustaa tällaisia ehdotuksia.
Asianajajana listoilla heiluva Lauri Rechardt on tätä nykyä Musiikkituottajien, eli siis IFPI Finlandin, eli entisen ÄKT:n, toiminnanjohtaja. Aiempaa kokemusta on mm. Gramexista. Voi olla, että kuluttajien intressit eivät ole ihan päällimmäisenä mielessä.
Lähetä kommentti