Jouluinen moraalisaarna

Näin yllättäen joulun alla oli taas lehdessä juttu kun oli pistetty surmaten perhe ja siinä samassa itsensä sitten kaupan päälle, koska sitähän siinä lopulta oikeasti haettiin. Minua rupesi vähän vituttelemaan lukea semmoista jälleen kerran.

Perhesurma on nimittäin harvinaisen ärsyttävästi ihmisten keskuudessa tulkittu rikos. Jos joku tappaa kolme ventovierasta mäkkärin autojonossa, kyseessä on väkivaltainen kusipää. Jos joku tappaa omat lapsensa siksi, ettei voi antaa niiden elää ilman itseään, kyseessä onkin "surullinen tapaus", joka "ajautui epätoivoiseen ratkaisuun", eikä itseriittoinen idiootti. Ikään kuin perheensä murhaaminen olisi jokin kieroutunut rakkauden osoitus kaikkien muidenkin kuin tekijän itsensä mielestä. Perhesurmassa ollaan niin täynnä omaa tärkeyttään, ettei voida myöntää, että perhe pärjäisi kyllä ihan hyvin ilman isiäkin (tai äitiäkin). Joten kun tekee mieli tappaa itsensä, mikä on ihan ymmärrettävää, jopa loogista tietyissä elämäntilanteissa (siis se mielihalu, ei teko), niin tuikataan itsensä lisäksi myös lapsia ja puolisoa Moralla keuhkoon. Tiedättehän, ihan varmuuden vuoksi, jos ei kaikkia vielä tarpeeksi vituttanut.

No niin mutku perheellä on velkaa ja on ongelmia ja lapsetkin niistä kärsii, vaikkeivät ymmärrä tai ole niistä vastuussa, joten henki on otettava niiltäkin pois, etteivät sitten kärsi niistä enää jatkossa. Epätoivoinen rakastavan ihmisen ratkaisu? No ei vaan vitunmoinen ääliö. Alle kymmenvuotiaiden lapsien murhaaminen elämäntilanteen takia on sama kuin olettaisi, ettei mikään muutu seuraavan n.80 vuoden akana. Niin, kaikki on aina paskaa, koska 1930-luvullakin hakattiin ja muilutettiin rajan yli.

Ihan varmasti on sielläkin lukemassa joku niin epästabiili, että vähän on jo kerran laskuhumalassa harkinnut josko polttaisi talon ja maat ja kirvessurmaisi koko perheen kun ei vieläkään tullut lotosta seitsemää oikein ja pikavippi vituttaa. Lopettakaa nyt helevetti se lapsienne armomurhaaminen oman huonon olonne takia, pässit. Kukaan ei koskaan ole niin riippuvainen kenestäkään yhdestä henkilöstä, ettei ilman sitä pärjäisi.*

Jaaha. Se oli tarpeeksi kylmästi ilmaistu lämminhenkinen jouluinen totuus, että siihen on hyvä lopettaa. Oikein ihmiskaukaista ja riippumatonta joulua kaikille! 


No, rakastan rakastan.


Perkele.

---


*Niin siis tarkennuksena: etenkin pienet lapset ovat toki riippuvaisia huolenpidosta yms., mutta eivät välttämättä juuri sen tietyn ihmisen huolenpidosta vaikka se olisikin äiti tai isä. Enkä sitten tarkoita, että kannattaa itse pieraista lopullinen sininen pieru sen ahdistuksen takia jos kerran läheisetkin pärjää ilman. Toki siihen on aikuisella ihmisellä täysi oikeus, mutta hakisin kuitenkin ensin ammattiapua.

Yllättävän älykästä

Sitä olen tässä illan mittaan tuuminut, että mitenkähän älykäs ihmisen pitää olla, että se on yllättävän älykäs tai toisaalta yllättävän tyhmä? Tilanneriippuvaistahan semmoinen tietysti on, ei sille voi absoluuttista arvoa antaa, mutta jonkinlaisen suhdeluvun voisi varmasti kehittää. Esim. "kontekstin perusteella arvioitu älykkyys x 1,5" tai jotain semmosta. Neliöjuureen se pitäisi varmasti myös laittaa ja lisätä sellainen integraalifunktion vänkyrä, niin näyttäisi tieteellisemmältä.

Se on tietysti hyvin paljon yleisöstä kiinni, että miten ylentyvästi tai alentuvasti suhtautuvat siihen kaavaan ruuvattavaan älykköön tai ei-älykköön. Jos nyt vaikka sattuu kävelemään tukevassa hönössä repaleisessa Klamydian paidassa johonkin iltapukutilaisuuteen, niin siinä voi saada yllättävän älykkään maineen jos vain osaa lausua sanan "jälkistrukturalismi" liikaa änkyttämättä. Sen sijaan jos samoissa vermeissä ja samassa etukenossa menee Klamydian keikalle ja hokee jälkistrukturalismia kyllästymiseen asti niin turpaansa saa ja yllättävän tyhmäksi haukkuvat. Hankala elämä on Klamydiafaneilla, jotka jälkistrukturalismia harjoittavat.

Mutta eipä se ole helppoa toisinkaan päin. Jos nyt vaikka illan aluksi esitellään Nobel-voittajaksi ja Euroopan johtavaksi intellektuelliksi, niin ei saa yllättävän älykkään mainetta ei niin millään kun jokaisen suusta tulevan sanan odotetaan olevan jotain niin hienoa, että boolimalja räjähtää. Niin. Yllättävän tyhmä hyypiö on semmoinen Nobel-voittaja, joka vain säästä ja vapaapainista horisee kun Higgsin bosonia ja kirjallisuuskritiikkiä odotellaan. Paitsi tietysti jos kuulijaa kiinnostaa sää ja vapaapaini enemmän kuin Higgsin bosoni tai kirjallisuuskritiikki, niin sittenhän se on taas ihan toinen asia. Vahingossa voi yllättävän älykkääksi joutua vaikka yllättävää tyhmyyttä tavoittelee. Hankala elämä on Nobel-voittajillakin.

Helpoin reitti lie kuitenkin ryhtyä poliitikoksi. Jos vain opettelee perustelemaan yhden mielipiteensä järkevästi, niin heti on yllättävän älykkään maine, oli ympäristö ja yleisö mikä tahansa. Hirveän vähän semmoisia poliitikkojakaan toisaalta on.

Ei tullut tästäkään mitään selvyyttä. Noh. Onpahan mietitty.

---

Ottakaapa muuten nahaton kanankoipi tai kuusitoista, maustakaa suolalla ja pippurilla ja käärikää ensin basilikan lehtiin ja sitten pareittain öljyttyyn leivinpaperiin ja laittakaa uuniin parille sadalle toviksi. Syödä voi niitä ja hymyillä syödessään.

Halusin vain kertoa tämän koska minulla on ollut hirvittävän miellyttävä viikonloppu pitkästä aikaa ja oli se tuon kanankin ansiota vähän.