Leppoistamisesta

Leppoistaminen* saa elinkeinoelämän asiantuntijoilta nerokkaita mielipiteitä. Kuinkas muutenkaan. EVA:n Matti Apusen mielestä kun on itsekästä jos ihminen tekee vain sen verran mikä on mukavaa. Sen sijaan ilmeisesti pitäisi tehdä töitä yhteiskuntaa varten niin paljon, että on epämukavaa. Kuulostaa terveeltä.

Apunen "ihmettelee puhetta, jossa työn merkitystä vähätellään" ja sanoo "Katsotaan, että elämän todelliset projektit on jossain toisaalla. Mielestäni ihminen toteuttaa itseään parhaiten tekemällä oikeaa, merkityksellistä työtä."

Niin. Minun mielestäni ei toteuta. Uh-oh, nyt tuli pattitilanne. Mites tästä edetään? Painitaan? Huoh.

Ihmiset ovat erilaisia. Jos Apunen nyt itse pystyykin löytämään nautintoa ja merkitystä elämään työstään, niin hyvä Apuselle. Kaikissa töissä ei kuitenkaan ole aina kivaa. Suomi on täynnä tyyppejä, jotka puurtavat harmaata stressaavaa päivää ja joiden tekee mieli vetää itsensä jojoon illan päätteksi. Mokomat lähtevät leppoistamaan ja pelastavat oman henkensä! Millaista ihmissaastaa, kehdanneet työskennellä itsensä henkisille kestorajoille, mitä nilkkejä yhteiskunnan elättämiä paskaläjiä. Pois kaikki rentoutuminen sellaisilta.

Entäs ne tyypit, joiden työ ei ole merkityksellistä? On nimittäin tyly tosiasia, että iso osa työtehtävistä ei millään tavalla liity mihinkään muuhun kuin siihen, että "tehdään rahaa" ja vaikka se voikin olla yhteiskunnallisesti, sairasta kyllä, merkittävä asia kun tehdään rahaa turhalla paskalla, on niin epäsuorasta yhteiskunnallisesta hyödystä yleensä aika hankala kaivaa motivaatiota ja iloa työn tekemiseen.

"Suunnittelen muovitehtaalle laitteita, joilla voi kuutioida keitetyn kananmunan. Lisää vain nonparellit! Järkyttävän turhaa paskaahan tämä on, mutta on se hyvä, että yritys tekee voittoa ja toi sosiopaatti-omistajakin saa hyvät fyffet niin voi sitten verot kierrettyään antaa vähän hyväntekeväisyyteen ja valuttaa rikkautta sillä lailla alaspäin. Onneksi on näin yhteiskunnallisesti merkityksellinen oikea työ. Oi, miten olenkin onnellinen! Yhtään en kaipaa vähemmän tätä. Lisää tunteja! Kyllä työ on työtä, joka on työtä, jolla on arvoa, koska se on työtä, joka on tehtävä, sillä työt on tehtävä, koska ne ovat töitä. Soitanpa veljelleni sinne Elinkeinoelämän Kehäpäätelmiin, niin saavat taas ajatukset hautumaan."

Tällaisissa tapauksissa työ ei liity mitenkään siihen, että työpanos konkreettisesti auttaisi ihmisiä tai yhteiskuntaa. Ei siihen, että se auttaisi ihmisiä, jotka auttavat ihmisiä, jotka auttavat ihmisiä, jotka parantavat maailmaa. Ei siihen, että työpanos saisi edes ketään edes vähän sarkastisesti hymyilemään. Voi olla uutinen Apuselle, mutta on olemassa omituisia ihmisiä, joille työn  merkityksellisyydeksi ei riitä se, että yhteiskuntaan tulee siitä lisää tuotetta ja fyrkkaa. Jotakin mainostoimiston AD:ta voi ihan oikeasti rasittaa henkisesti kun joutuu päivät pitkät miettimään mitenkähän saisi myytyä lapsille alkoholia ja aikuisille pikavippejä. Jotakin koodaria voi ihan oikeasti syödä sisältä se, että paahtaa 60h viikossa deadlinea kohti ja lopputuote on joku mobiiliapplari, joka tallentaa pierun ja lähettää sen facebookiin. Jotakin ajatushautomon alamaista voi oikeasti ottaa päähän se, että joutuu tuottamaan medialle mielipiteitä ja materiaalia, joiden kanssa ei ole samaa mieltä. Stressi kasvaa, mutta töitä pitäisi vain painaa, koska työ tekijäänsä kiittää tai jotain muuta protestanttisen työetiikan mukaista tuubaa. Työ ei ole arvokasta vain koska se on työtä.

Merkityksellistä työtä... Tiedätkö Apunen, minä teen merkityksellistä työtä. Työni auttaa ihmisiä konkreettisesti ja hyvinkin suoraan, parhaimmillaan se tekee yhteiskunnasta toimivamman. Olen niin pollea, että mielestäni alallani on suorastaan olennainen rooli ihmisten elämän ja yhteiskunnan ja tulevaisuuden parantamisessa. Mutta pahimmillaan tämäkin suuresti arvostamani työ on merkityksellisyydestään huolimatta aivan helvetin tylsää puurtamista. Nimittäin vaikka suuressa mittakaavassa teenkin ihmisten elämästä helpompaa, alhaisemmalla tasolla tarkastellen keskustelen päivittäin siitä onko jokin nappi oikeassa paikassa. Etsi siinä merkityksellisyyttä sitten laajemmasta näkökulmasta kun mielessä pyörii vain joku saatanan nappula toista viikkoa. Työn merkityksellisyydestä voi löytää iloa ja jaksamista, mutta merkityksellinen ja rakastettukin työ voi olla rasittavaa, ärsyttävää ja stressaavaa.

Sen vuoksi olisi välillä ihan hyvä ottaa leppoisammin. Ei minulla itselläni perheettömänä ja kiireettömänä tällä hetkellä erityistä halua tai tarvetta lisäleppoistamiseen ole (sitäpaitsi lihavana olen luonnostaan leppoisa), mutta ymmärrän kuinka joku voi haluta joskus ottaa hetken ajan vähän iisimmin. Tehdä tilaa ajatuksille. Itselläni ainakin on ollut sellainen ajatustyötä kivasti avittava "laiskottelun" aikana tapahtuva mukava harrastus kuin "pohdiskelu". Pohdiskelua voi ja joutuukin harrastamaan palavereissa ja toimistossakin toki, mutta yleensä vähemmän onnistuneesti, koska joku on esittämässä seinällä oman pohdiskelunsa jalostettuja tuloksia tai kysymässä olenko varmasti tietoinen, että TPS-raporteissa on nykyään uusi kansilehti. Koska työelämä ja muukin elämä on nykyään kiireistä ja stressaavaa, vapaaseen rentoon pohdiskeluun ei ole aikaa.

Kun siihen ei ole aikaa, ratkaisujen taso ja työsuoritus kärsii, jonka seurauksena kiire lisääntyy, stressi lisääntyy ja kaikki menee ennen pitkää päin vittua. Ihmiset ovat huomanneet tämän. Siksi sitä leppoistamista haetaan.

Pohdiskelu toimii parhaiten silloin kun on vähän häiriöitä ja rentomieli, eli silloin kun on leppoisaa. Omassa tapauksessani paras pohdiskelusuorite syntyy heti sen jälkeen kun olen mennyt maate ja laittanut valot pois. Ei se välttämättä ole työhön liittyvää pohdintaa vaan vapaata ajatuskulkua, joka joskus johtaa saunatonttuihin ja toisinaan tisseihin, mutta avain onkin juuri siinä, että se *voi* olla työhön liittyvää pohdintaa jos rento mieli sinne vie. Ja kun vie, lopputulos on yleensä ollut miellyttävämpi ja toimivampi kuin se mihin olen töitä painaessani päätynyt. Kuten sanottua en itse kaipaa leppoistamista, mutta silti vasta nukkumaanmeno tai toisinaan myöhäinen kävelylenkki on leppoisin aika päivästä tuumailla täysin esteettä. Onko niin väärin, että joku haluaa leppoistamalla sitä aikaa lisää? Paitsi tietysti jos ajatushautomon johtajan mielestä ajattelu ei ole arvokasta.

Sekin voi uutta tietoa olla, mutta ne stressaantumattoman mielen ajattelemat ajatukset luovat myös sitä paljon haettua innovaatiota, jolla voi siellä "elinkeinoelämässä" sitten kääriä fyffet muitten taskuun. Siellä kun ei omin avuin yleensä juurikaan luoda mitään uutta tai, noh, merkityksellistä.

Ja niin kuin Apunen toteaa, leppoistaen olisi tietty aikaa myös niille "elämän todellisille projekteille", joiden jostain syystä ilmeisesti oletetaan olevan jollain tavalla vain itseen keskittyviä ja täysin merkityksettömiä yhteiskunnalle, jos katsotaan vain sitä Excelin tulosriviä. Jos työntekijä jaksaa henkisesti paremmin leppoistamisen ansiosta, onko se oikeasti menetys yhteiskunnalle? Onko se oikeasti niin kummallista ja itsekästä, jos kokee esim. perheen hoitamisen, taiteen tekemisen, talon rakentamisen tai ajattelemisen tärkeämpänä kuin sen, että palvelee työnantajaa täyden työviikon puurtaen vain sen takia, että saadaan
viimeisimmästä perseenpäristimestä ulos myös nuorisolle suunnattu väriä vaihtava malli?

Kun Apunen sanoo "Ihminen ei kuitenkaan työskentele vain itseään vaan koko yhteiskuntaa varten", hän ei puhu yhteiskunnasta vaan liike-elämästä, ja oikeastaan pohjimmiltaan tarkoittaa: "Töihin prolet saatana. Elämä on ihmisen huonointa aikaa."

---
*"Downshiftaus" jos on IHAN pakko. Ei muuten ole. Joten nyt helevettiin sen sihtaamisenne kanssa.