tiistai, marraskuu 15, 2011

"Kaikenlaista juttua"

Perussuomalaisten Jouni Viitanen oli niin kuin muutkin ja heitti "netissä kaikenlaista juttua, jota eivät tarkoita." Lyhyesti sanoen kaimani yritti olla muodikkaasti ironinen. Ei oikein lähteny. Vastaavia humoristeja on ollut liikkeellä viime aikoina muutenkin. Sanotaan jotain (yleensä internetiin) ja sitten selitellään, että huumoria eli vitsi eli ironiaa eli sarkasmiahan se nyt vain oli. Todennäköisesti kyseessä on nolo keino olla sanomatta reilusti "hupsista, saatana" kun pääsi sammakko näppiksestä, mutta mutta voihan se tietysti.... joo, kyyyyllä se voi olla ironiaa. Tai ainakin voi olla tarkoitettu ironiaksi, mutta kun ironioitsijalla sattuu olemaan ironiapeukalo keskellä vähemmän ironista kämmentä.

Olen kohta kuusi vuotta yrittänyt mm. tämän blogin kautta olla sarkastinen ja ironinen internetissä. Menestys ja onnistuminen on ollut melko vaihtelevaa, mutta tekemällä olen jotain oppinut. Tai ainakin väitän niin. Luultavasti paskaa puhun, joten älkää nyt ottako tätä niin vakavasti kun en tätä oikeasti välttämättä ehkä tarkoitakaan. Kuitenkin ihan omin luvin nyt ajattelin selvittää muutaman perusasian, ilman mitään virallisia ekspertin sertifikaattia.

Ensinnäkin ironia ei tarkoita vain sitä, että sanoo jotain mitä ei tarkoita. Toisekseen se ei myöskään koskaan ole onnistunut tekosyy tai selitys jos päästää ilmoille jotain ajattelematonta, jota kuitenkin tarkoittaa. Nimittäin jos juttua ei ole sanottu harkitun ironisesti tai jos ironia on täydellisen epäonnistunutta, selitys on yleensä hiukan hankala uskoa. Se on vähän niin kuin löisi joltakulta hampaat kurkkuun, huutaisi "kuole perkele!" ja sitten selittelisi, että leikillänihän minä vain vähän läpsäisin.

Kolmannekseen jos ironiaa ihan oikeasti yrittää, niin kannattaa muistaa, ettei internetissä kuule äänenpainoja. Ironian pitää silloin olla mielellään hieman liioiteltua tai vähintään sillä pitää olla täydellisen sopiva konteksti. Ironia ja sarkasmi ovat nimittäin kirjoitettuna sellaisia huumorinlajeja, että ne vaativat tietynlaista kontekstia toimiakseen. Jos et tiedä mitä konteksti tässä yhteydessä tarkoittaa, suosittelen jatkossa aloittamaan huumoriksi tarkoitetut jutut sanoilla "tämä on vitsi, naurakaa tälle, elkää vain tosissanne ottako, ihan vitsillä pistän hei". Erityisesti ironiset jutut kaipaavat kontrastia, sellainen kun auttaa ymmärtämään, ettet välttämättä ole ihan tosissasi sutkauksesi kanssa. Se voi muodostua vaikkapa siitä kuka on puhumassa tai siitä mitä aihetta käsitellään.

Otetaan seuraavanlaiset kolme täysin fiktiivistä esimerkkiä:

1) Tunnetusti punavihreä, sanotaan nyt vaikka Paavo Arhinmäki, linkittää facebook-statuksessaan kirjoitukseen, jossa korostetaan positiivisesti punavihreitä arvoja ja lohkaisee, jotta "Kauheeta tämmönen. Kyllä kaikki punavihreät pitäisi lahdata 1918 malliin!!"

2) Tunnetusti kokoomuslainen, sanotaan nyt vaikka Ilkka Kanerva, linkittää facebook-statuksessaan äärivihervasemmistolaiseen vihakirjoitukseen, jossa vaaditaan lahtaamaan kaikki kokoomuslaiset ja lohkaisee, jotta "Joo ja kaikki punavihreätkin pitäisi lahdata 1918 malliin!! Sepä on sivistynyt ratkaisu ongelmiin se."

3) Sellaiseen puolueeseen, joka on tunnetusti punavihreyttä vastaan ja mielletään toisinaan rasistiseksikin, sanotaan nyt vaikka perussuomalaisiin kuuluva, linkittää facebook-statuksessaan rasismin nousua kriittisesti käsittelevään kirjoitukseen ja lohkaisee, jotta "Kaikki punavihreät pitäisi lahdata 1918 malliin!!" 

Yksi näistä esimerkeistä on kahdesta muusta poiketen vihaista ajattelemattomanta huutelua. Arvaatteko lapset mikä se niistä on?

Huoh. Ironiankyvyttömät ovat melkein yhtä ärsyttäviä kuin ironiantajuttomat*. Kaikki ne pitäisi lahdata.
---
* Tosin niitä vieläkin ärsyttävämpiä ovat besserwisserit, jotka kokevat velvollisuudekseen selvittää ironian ja sarkasmin häilyvän eron. Että pää kii.


PS: Btw. Tiedostan, ettei Viitanen itse suoraan maininnut olevansa ironinen vaan sanoi, että sanoi jotain mitä ei tarkoittanut ja siten miehen ironiantajuttomuudesta syyttäminen voi olla melko ironista. Kuitenkin ottaen huomioon samaisesta puolueesta tulleet muut huumorinkukkaset, kuten Halla-Ahon taannoinen sotilasjuntta"läppä", katson, että tämä kirjoitus on silti ihan paikallaan.

0 kommenttia: