Kun ei ole ketään kelle soittaa

Selvitetäänpäs nyt yksi asia, joka minua on vituttanut aina. Tai no kymmenisen vuotta. No hyvä on, kahdeksan.

Sattumalta kuulin tänään faktoidin työnhakukoulutuksesta, joka herätti ikäviä muistoja. Siis puhun sellaisesta ihan ammattimaisten ns. pro-ihmisten pitämästä ihmisten parantamiseen tarkoitetusta jutusta, josta niille kouluttajille on maksettu sellaista rahaa, jolla saa kaupasta kaljaa ja näkkäriä. Siellä koulutuksessa kun oli tullut esille yksi asia, jonka muistan itsekin työnhakukoulutuksista ja yliopiston viestinnän tunneilta (Joista en muuten juurikaan pitänyt. Tai noh, niitä silmittömästi vihasin. Silmittömästi. Mutta ei nyt juututa minun puolueellisuuteeni.). Katsokaas, ne kouluttajat ylläpitävät sellaista eritoten työnhakua aloittelevaa ihmistä pahasti höynäyttävää myyttiä, että haettavaan työpaikkaan tulisi ehdottomasti soittaa perään tai ennalta. Mielellään useamman kerran.

Olen valittanut tästä vuosia sitten blogissa ennenkin jotenkin ohimennen, mutta en linkitä, koska se on niin vanha juttu, että se on huono. Kaikki yli 1,5-2v vanhat jutut tässä blogissa ovat ihan hävytöntä paskaa, jos ette tienneet. Kyllä, se pätee myös tähän kirjoitukseen sitten 2013. Mutta asiaan, minähän olin justiinsa tekemässä kärpäsestä härkästä...

Kyseessä on näet ihan järkyttävän paska neuvo. Se, että kouluttaja ei oikeasti tajua sen olevan järkyttävän paska neuvo, osoittaa myös kouluttajan olevan jos nyt ei järkyttävän paska, niin vähintään aika pihalla oleva määly, joka ei ymmärrä miten se, mikä toimii yhdessä paikassa, ei toimi kaikissa.

Nimittäin
a) Odottamaton puhelu on aina häiriö. Sellainen voi olla joskus hyvin harvoin miellyttävä häiriö, jos toisessa päässä soittelee salainen rakastaja tai jokin muunlainen orgasmi tai ilmaista rahaa jakava pullonhenki. Yleensä kesken kaiken soivaan puhelimeen vastaaminen on kuitenkin yhtä miellyttävä ja henkisesti kasvattava kokemus kuin nyrkin työntäminen suuhun. Työnhakijan puhelussa asiasisältö on lisäksi yhtä kivaa kuin puhelinmyyjällä. Se kun on pitkälti samankaltaisella asialla, mokoma portto.

En ole sellaisessa asemassa, mutta voin lyödä vetoa, että se tyyppi, jolle soitat ei istu kaikkea päivää odottamassa puheluja potentiaalisilta työntekijöiltä, saati nauti siitä kun niitä tulee. Melko harvassa ovat sellaiset paikat, joissa on niin puhtaasti rekrytointiin omistautunut henkilö, että sillä on oikeasti aikaa sellaiselle puhelulle. Jos numero ei johda jollekin HR-tyypille (joka ei tiedä tehtävästä oikeasti mitään), se ohjautuu jonkinlaiselle pikkupomolle tai ties mille välijohdon epäsikiölle ja semmoisilla on paljon tärkeämpääkin tekemistä kuin jauhaa turhanpäiväistä paskaa puhelimessa jonkun itsensämainostajan kanssa. Ihan oikeita töitä esimerkiksi voi olla semmoisella. Tai se voi olla juuri suunnittelemassa miten kaiken kurjuuden voisi lopettaa hyökkäämällä kuudennen kerroksen ikkunan läpi hyiseen marraskuiseen harmauteen. Tai joku söpis kissavideo youtubesta on kesken. Ei semmoisella hetkellä juurikaan kiinnosta keskustella siitä miten juu kuulostat aika sopivalta tehtävään, että voitko lähettää sen cv:si niin katellaan sitten haastattelussa, koska sillä lailla kai nämä asiat jumalauta oikeasti hoidetaan.

Useasti vielä pitäisi tämmöinen puhelu suorittaa. Oikein pari kolme kertaa? "Taas se saatanan häirikkö soittaa. Tämän tyypin mä haluun meille kirjanpitäjäksi."

b) Ymmärrän jossain määrin yhden puhelun, jos työpaikkailmoitus on ollut erittäin epäselvä tai ympäripyöreä, mutta yleensä näin ei ole. Siellä ilmoituksessa lukee mitä haetaan, hakemuksessasi sinä selvität mikä olet ja jos olet sopivan tuntuinen, pääset haastatteluun ja niin edelleen. Missä vaiheessa tätä prosessia soittaminen on sellainen asia, joka tehdään mistään muusta tarpeesta kuin myyttisestä "jää nimi mieleen"-tekosyystä? Jos satut olemaan aivan helvetin vakuuttava ja myyvä tyyppi puhelimessa ja osaat kaupan päälle puhua seksikkäästi espanjaa, niin mikä jottei. Anna palaa. On kuitenkin melko surkeaa kouluttamista kehottaa kaikkia tekemään näin. Nimittäin jos nimi jää mieleen siksi, että "tää oli se tympeän kuuloinen tyyppi, joka soitti ihan turhaan", niin se ei välttämättä hirveästi auta työpaikan saannissa.

Mitään oikeaa asiaa ei ole edes yhden puhelun verran, niin vielä pitäisi kolmannenkin kerran rimpauttaa? Jäisi nimi mieleen. "Joo tää Tahvanainen... Se on kaksi viimeistä puhelua kertonut siitä miten kiva firma Slavegrind oyj hänen mielikuvituksessaan on ja äitisuhteestaan on horissut ja pitänyt minuuttien mittaisia vaivaantuneita hiljaisuuksia. Siitä tulee meille varmasti hyvä trukkikuski tai arkkitehti."

c) Puhelimessa korostuvat puhetaidot, joiden merkitys on täysin alakohtaista. Ymmärrän, että niiden koulutuksia pitävien konsulttien ja viestintäalan ammattilaisten alalla se on ihan pirun tärkeä asia, mutta jos nyt olisin palkkaamassa vaikka peltiseppää, viulistia tai tietokantakoodaria, niin minua ei kiinnostaisi hevonvittua miten hyvin ko. tyyppi osaa myydä itseään puhelimessa. Tämänkin vuoksi on idioottimaista suositella puhelinsoittoa yleisenä sääntönä. Siitä, että kouluttaja itse ja hänen kaikki konsulttikaverinsa saivat töitä tosi myyvän paskapuheen perusteella, ei nimittäin voida päätellä, että kaikille muillekin olisi hyvä reitti lähteä yrittämään näin. Kuvitelkaa vaikka tämä kaveri soittamaan, niin ymmärrätte miksei kaikille välttämättä puhelu ole ihan ensimmäinen valinta. Tai neljäs. Tai seitsemäs. Silti Keijokin voisi olla ties miten kova kanttori tai tilastoanalyytikko.

Eikä unohdeta, että useampi puhelu kannattaa turauttaa. "Olipa tosi supliikki kaveri, varmasti ensiluokkainen keinosiementäjä on kun noin juttu luistaa."

Tuon puhelinsoittomyytin mainostaminen kaikille työnhakijoille luo itse asiassa aika vahvan mielikuvan siitä, että alan kouluttajilla ei oikeastaan ole mitään oikeaa pohjaa sille mitä opettavat, kunhan höpisevät sellaisia asioita, jotka kuulostavat järkevältä oman navan suhteen. En sano, että näin on, mutta niinhän ne sanovat, että mielikuva luodaan ensikontaktilla.

Siksi sitä ei välttämättä kannata tehdä puhelimessa.