tiistai, heinäkuu 19, 2011

Aviovammaiset avautujat (feat. "Juuri Näin")


Vihreät nuoret ilmoittivat kannattavansa moniavioisuutta. Ei kait siinä, senkun. Enemmän ihmetytti kuitenkin uutisen kommentointi. Niin Ilta-Sanomien, Aamulehden, Iltalehden kuin Hesarinkin kommenttipalstoilla oli ihan järjettömät määrät aviovammaisia kauhistelemassa ja tuomitsemassa.

Ei siitä kannata ottaa kierroksia. Se kun näet on ihan paskan hailea montako miestä ja montako naista ja montako yksisarvista ja montako henkiolentoa avioliitossa on, koska avioliitto on edelleenkin vain tyhjänpäiväistä liirum laarumia, jolla ei objektiivisesti tarkasteltuna ole mitään merkitystä. Avioliittohan voi olla hyvinkin merkittävä juttu henkilökohtaisella tasolla, mutta niin voi olla Jeesuskin. Mutta kuten Jeesus, ei avioliittokaan henkilökohtaisen kokemuksen ulkopuolella vaikuta yhtään mihinkään. Tai ei pitäisi vaikuttaa, mutta kun se on lakiin pitänyt kirjata lailliseksi instituutioksi, niin vaikuttaahan se sitten. Joten nyt sitten aikuiset, täysjärkiset ja toisiaan rakastavat ihmiset syrjitään lakipykälän ulkopuolelle sen takia, että kun hei on se vähä outoo. Avoliitolla ja avioliitolla ei tulisi olla mitään eroa, eikä mitään muuta rajoitetta kuin se, että siihen osallistuvat ovat mukana omasta tahdostaan, henkisesti täyspäisiä, ymmärtävät mihin ovat sitoutumassa ja voivat irtautua liitosta vapaasti halutessaan. Suuresta osasta typeriä ja vahingollisia keskiaikaisia perinteitä (kuten vaikka alaikäisten naittamisesta vastoin tahtoaan poliittisiin avioliittoihin) on jo päästy eroon, miksei voitaisi päästä eroon näistä lopuistakin?

Tässä pätee tismalleen sama fakta kuin homoliitoista puhuttaessa: Se miten joku muu päättää avioliittonsa järjestää, ei millään tavalla vaikuta siihen miten sinä päätät omasi järjestää. Joten seuraavan kerran kun tekee mieli avautua, jotta "vihreät haluaa sanella miten muut ihmiset elämänsä elää", ole kiltti ja työnnä pääsi vielä sen verran syvemmälle perseeseen, että hengittäminen vaikeutuu ratkaisevasti.

Oman arvioni mukaan kauhistelua ja tuomitsemista oli jopa enemmän kuin esim. homoliittoja käsittelevissä jutuissa, mikä minua aluksi hämmensi suuresti. Eihän tässä ole edes kyse siitä, että jumalattomat irstailijat panevat kakkoseen, eli Saatanan Reikään, vaan siitä, että ihan tavalliset heterot(kin) haluavat olla monistaan naimisissa. Sitten valkeni, että sehän se tietysti hermoille käy kun joku saa useampaa ja itse on loukussa rakkaudettomassa seksittömässä liitossa, josta ei synnynnäisenä idioottina ymmärrä paeta "lasten vuoksi", sillä lapsille on parempi elää rikkinäisessä kodissa kuin yksinhuoltajan hoivassa...

Tai sitten toisten on vain niin vaikea antaa toisten olla.

---

Sitten täysin eri asiaan. Tällä blogilla ei koskaan ole ollut minkäänlaista linjaa, tasoa tai rotia, eikä tule olemaankaan, joten seuraa leivontaohje.

Nimittäin sen jälkeen kun sain aikaiseksi ruisleivälle juuren, joka toinen hyypiö on kysynyt miten sellainen ihme valmistetaan ja koska internet on täynnään kaikenlaisia haista paska-ohjeita, jotka luottavat hiivaan, piimään, omenankuoriin tai ties mihin turhiin taikatemppuihin, päätin jakaa käyttämäni hyvin simppelin ohjeen tässä. Olen tehnyt tällä ruis- ja vehnäjuuren ja molemmat toimii oikein hyvin.

-Hanki kaupasta kannellinen purnukka. Tuhti pakasterasia toimii. Samalla kauppareissulla voit ostaa myös muut tarvikkeet: Luomuruisjauhoja. Voit myös käyttää ei-luomua, jos olet sitä mieltä että 50 senttiä on paljon rahaa, helevetin saituri. Vettä saat hanasta. Voit myös käyttää pullovettä, jos olet aivan saatananmoinen ääliö, joka pitäisi ampua.
-Mene kotiin. Pahalla kattovat jos kaupassa rupeat juurenlaittoon.
-Huljuuta purnukkaan ruisjauhoja. Silleen kivasti.
-Huljuuta jauhojen sekaan kädenlämpöistä vettä. Silleen kivasti.
-Silleen kivasti tarkoittaa sitä, että molempia meni tilavuudeltaan saman verran ja purnukkaan jäi vielä ainakin puolet tilaa. En ota kantaa siihen onko purnukka puolitäysi vai puolityhjä, se olkoon jokaisen oma asia. Vaikka onhan tämä elämä tietty aika turhaa köttyyttämistä pimeyden suossa, niin tyhjältähän se kaikista kuitenkin näyttää. Katso siis purkkiin, tunne eksistentialinen ahdistus ja itke vähän.
-Vispaa niin perkeleesti. Sinne pitää mennä ilmaa.
-Laita kansi kiinni. Jätä purnukka lämpimään. Kesällä menee huoneenlämmössä oikein hyvin.
-Odottele päivä.
-Tai odota saman tien pari. Vihellelläkin voit.
-Ihmettele kannen alta miten siellä liisterissä on kuplia. Jos ei ole, odota lisää. Omat juuret on lähteneet parissa päivässä käyntiin, mutta legendat kertovat, että siihen voi mennä jopa viikko tai aioni. Niitä kuplia ei välttämäti ole paljon, mutta jos on edes muutama niin tiedät että se käy.
-Työnnä nokkas purkkiin ja nuuhki sitä käyvää mönjää. Sen pitäisi haista sellaiselle vähän piimämäiselle tai kotikaljalle. Tavallaan pilaantuneelle, mutta ei kuitenkaan. Jos se haisee oikeasti pahalle niin joku meni pieleen.
-Kaada puolet liisteristä helevettiin. Tai pönttöön. Sama asia.
-Sekoita jäljelle jääneen mömmön joukkoon lämmintä vettä ja ruisjauhoja, saman verran kuin heitit justiinsa pois. Eli puolet silleen kivasta. Tämä on ns. ruokkiminen.
-Odottele päivä.
-Ruoki juuri eli korvaa taas puolet mömmöstä uusilla eväillä, mutta käytä kylmää vettä
-Toista ruokinta n. viiden päivän ajan, niin että kuplinta on äkästä.
-Nysse on valamis.

-Käyttö: Kauhallinen tai kaksi menee hiivan tilalla leivänteossa. Juuri on paljon hitaampi kuin tavallinen hiiva, niin kannattaa tehdä taikina raskista, eli puolet taikinan jauhoista, kaikki vesi ja kauha-pari juurta vispattuna sekaisin. Anna raskin muhia yön yli ja sotke sitten loput jauhot ja suola sekaan taikinaksi. Ja sitten teet siitä taikinasta leipää, jos osaat.

-Säilytys: Jos käytät päivittäin, niin huoneenlämmössä. Jos käytät viikoittain niin jääkaapissa. Jos käytät harvemmin, niin laita pakkaseen ja ota sieltä valmistumaan pari päivää ennen leipomista. Jääkaapissa seisoessaan vesi voi erottua juuresta, mutta se ei haittaa, sotkemisliike ja lusikka on keksitty. Jos on olevinaan jotenkin parempi ihminen niin juuren voi myös tehdä taikinaksi ja tehdä siitä leipää niin, että jättää palan taikinaa aina seuraavaan settiin. Jos on olevinaan joku perinneurpo niin voi hommata puukiulun ja jättää taikinanjämät sen seinämille kuivumaan ja käyttää sitten seuraavassa setissä.

-Ruokkiminen: Aina kun juurta käytetään, pitäisi juuri myös ruokkia. Vaikka et käyttäisikään niin silti se olisi hyvä ruokkia parin päivän välein. Jääkaapissa säilyttäessä kerran viikossa. Itse unohdin ruokkimisen jääkaappijuuren kanssa kahdeksi viikoksi, mutta hyvin se pelittää edelleen.

Pro-tip: Jos haluat ruisjuuren sijasta vaikkapa vehnäjuuren, ńiin voit korvata reseptistä toisen aineen vehnäjauholla. Jätän kotitehtäväksi miettiä onko korvattava aine ruisjauho vai vesi.

Resepti on nyysitty kirjasta Bread: River Cottage Handbook No. 3, jota voin lämpimästi suositella muutenkin.

---

Lisähuomio: Wouh. Blogger on uusinut Google+:n myötä ainakin leiskansa aivan totaalisesti, saa nähdä vaikuttaako muutos ja G+ jotenkin julkaisemiseen/jakamiseen.

Edit: Huoh. No ainakin linkin kirjoittaminen suoraan tekstiin ei toimi ellei mene erikseen html-editointiin, tili ei julkaise automaattisesti G+:n tai sitä ei saa sinne edes julkaisemaan (wtf??) ja html-editori ruudustakin on tainnut vähän marginaaleja unohtua. Noh...

0 kommenttia: