tiistai, kesäkuu 07, 2011

Lapsivihamielistä

Taloussanomat on nettilehtenä viime vuosina muuttunut iltapäivälehtiä pahemmaksi klikkauksia metsästäväksi otsikkohömpäksi, ja eihän näistä pitäisi välittää, mutta provosoidutaan nyt vaihteeksi, kun on ollut muuten niin hiljaista taas tällä saralla. On kai tästäkin joskus aiemmin jo avauduttu, mutta menköön.

Perheet tyrmistyivät: Lapsilta kielletyt hotellit!

"Keskustelupalstoilla" eli kylillä näköjään oli "Eräs Nettikirjoittaja" tyrmistynyt (mistäpä siellä ei toisaalta tyrmistyttäisi). Suurinta osaa maailmasta asia tuskin heilauttaa suuntaan tai toiseen, oli lapsia tai ei.

Mutta parahin lastenomistajat, joita tämmöinen rajoittelu ikävästi hermostuttaa pitkin internetejä ja vanhempainiltoja, kuulkaas nyt sitten kun setä kertoo:

Lapsesi on ärsyttävä ja vittumainen olio.

Joo. Myös se kaikkein ihanin. Lapset itkevät, huutavat, metelöivät, juoksevat jaloissa, eivät usko kaunista pyyntöä ja harvemmin suoraa komentoakaan ja ovat muutenkin ihan läpeensä lapsia ja jos niille erehtyy hermojensa ratkettua huutamaan, että pitäisivät ylikokoisen päänsä kiinni, niin johan saa kuulla kunniansa vanhemmilta.

Vanhemmilla on immuniteetti lasten mölinään. Muilla ei. Eritoten ne kersat rasittavat silloin kun itse haluaisi rentoutua ja rauhoittua ja arvatkaas mitä lomalle mennään yleensä tekemään? Joo, tiedän, teille lapsellisille rentoutuminen on sitä, että viedään pennut huvipuistoon ja uima-altaalle siksi aikaa kun toinen vanhempi vetää piilokännin minibaarista ja sammuu parvekkeelle, mutta meille lisääntymättömille rentoutuminen on ihan aito optio.

Nyt kun kaltaisilleni lapsista ärsyyntyville on tarjottu mahdollisuus lapsivapaaseen ympäristöön lomalla ja sinun tekee mieli tyrmistyä siitä miten on kamalan lapsivihamielistä ja sairasta, niin haluaisin sanoa: "Niin onkin, pitäkää urpot lärvinne kiinni." Jos nyt ei muuten, niin ajatelkaa niitä lapsia. Todennäköisesti tämä järjestely estää jotain tolkutonta työstressiään hoitamaan tullutta äkkipikaista alkoholisoitunutta pukumiestä hukuttamasta ADHD-Elmeriä hotellin uima-altaaseen. Älkää valittako, pelastatte henkiä.

Nyt toivoisin VR:ltä vastaavaa optiota, minä kun en pakettimatkoilla juokse.

0 kommenttia: