maanantai, toukokuu 16, 2011

Ohjesääntö 23b, 160511

Ohjesääntö urheilujoukkueen voiton johdosta tapahtuvalle ilakoinnille, uutisoinnille, puhumiselle ynnä muulle riehakoinnille.

Iloa pidettäköön enimmillään puoli tuntia näytösottelua kohti, tunti tavallista sarjaottelua kohti, ratkaisevan pudotuspelin ollessa kyseessä sallitaan kolme tuntia. Mestaruusotteluiden tapauksessa voidaan hyväksyä kokonainen ilta ja harvinaisissa maailmanmestaruustapauksissa myös seuraava päivä.

Muuten ilo pidettäköön omassa joukossa muita suuremmin häiritsemättä, mutta maailmanmestaruustapauksissa voidaan iloa pitämän myös julkisilla alueilla. Spontaani huutaminen, laulaminen, autojen tööttäily, ilotulitteiden ampuminen ja yleinen alastomuus on hyväksyttävää ja jopa suotavaa ensimmäisen illan ajan, seuraavana päivänä etsittäköön joku roti siihen touhuun, koska ihan oikeesti hei.

Ilakoiva hurraaminen ja hillitty yhteislaulu on soveliasta suurissa massatilaisuuksissa myös toisena päivänä, mutta muistettakoon, ettei Maamme-laulua tahi sitä vitun Glider Iniä hoilata kolmen minuutin välein. Yksityistapaamisissa on hyväksyttävää mainita ottelu positiiviseen sävyyn, mutta yli kymmenen minuuttia jatkuva puuduttava puiminen ja hehkutus olkoon rangaistava teko, sillä eiköhän se nyt ole jo kaikille selvä.

Juhlijain kannattaa myös muistaa, että juhlinnan ohessa esiintyvästä yltiöpäisestä patriotismista voidaan rangaista vesikiduttamalla niin pitkään, että rikkeen tehnyt ymmärtää yksittäisen urheilusuorituksen ja kokonaisen kansan kohtalon välillä olevan aika helvetin vähän mitään yhteyttä.

Toisena voiton jälkeisenä päivänä palattakoon kevyesti laskeutuen tavalliseen päivärutiiniin ja muistettakoon, että se nyt kuitenkin oli vain yksi matsi ja jopa vuosia jatkuva hehkuttaminen osoittaa lähinnä suhteellisuudentajun puutetta ja vieraantuneisuutta todellisuudesta. Tämä pykälä on lisätty ns. Tapaus95:n johdosta, jonka ei toivota toistuvan.

Ohjesääntö ei koske voittanutta joukkuetta, joka voi juhlia kuten haluaa, ne kun on sen eteen jotain tehneetkin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

I’m nonetheless learning from you, however I’m improving myself. I definitely love reading all the pieces that is written on your blog.Maintain the stories coming. I beloved it!

vogod kirjoitti...

Thank you google translate?

Anonyymi kirjoitti...

Lue koko blogi, melko hyva

vogod kirjoitti...

Lue ite. Melko huono.